20.2.2010
Tämä kausi ei ole mennyt omien suunnitelmieni mukaan ja henkilökohtaisesti kausi on ollut vaikea. Peliaikaa on tullut vähän, ja olen joutunut vaikeaan rooliin, ylimääräiseksi pelaajaksi, seitsemänneksi pakiksi. Se rooli ei ole helppo, koska jokainen pelaajahan haluaa pelata mahdollisimman paljon. Pelaamisesta se hauskuus tulee kuten myös siitä, että saa olla itse voittamassa pelejä. Siitä on tässä ammatissa kyse ja siitä tulee rakkaus tähän lajiin.

Mutta kun tilanne on mikä on, on arjen työhön vain löydettävä motivaatiota positiivisuuden kautta. Tämähän on vain jääkiekkoa, ei elämää suurempi asia. Olen kuitenkin onnekkaassa asemassa, kun saan tehdä työtä, josta olen unelmoinut pikkupojasta asti.

Nykyisessä roolissa valmistautumisen merkitys korostuu, koska ikinä ei tiedä mitä voi tapahtua. Jääkiekko on kuitenkin fyysinen laji, ja aina voi tulla loukkaantumisia tai sairastumisia, vaikka niitä ei tietenkään toivoisi kenellekään. Totta kai pitää myöntää, että välillä tilanne turhauttaa ja pää menee helposti niin sanotusti jumiin. Niin voi tapahtua, kun välillä reissaa joukkueen mukana, mutta työ jää siihen, että on mukana vain alkulämmittelyssä, eikä pysty vaikuttamaan lopputulokseen millään tavalla. Mutta pitää aina ajatella positiivisesti ja valmistautua omaan tehtävään mahdollisimman hyvin.

Positiivisuus auttaa paljon, turha sitä on murjottaa, se ei vie yhtään eteenpäin.

On vain jaksettava uurastaa, jotta on valmis pelaamaan. Joukkuetreenien lisäksi tehdään koko ajan ekstraa ja me, jotka eivät ole mahtuneet kokoonpanoon, olemme mukana myös maalivahtijäillä ennen tai jälkeen joukkueharjoituksen. Usein teemme myös jotain ylimääräistä, raskaampia valmistavia treenejä, jos joukkuetreenit ovat pelinjälkeisiä palauttavia harjoituksia.

Mikko Haapakoski vetää pakien luisteluita treenien jälkeen. Niiden tarkoitus on hapottaa jalkoja ja keuhkoja, jotta valmius hypätä peliin pysyy yllä. Ne ovat aika raskaita, mutta hyödyllisiä ja tärkeitä, jotta pelivalmius säilyy. Mutta eivät ne niitä mukavimpia harjoituksia ole, kun vedätään viivojen väliä väsymykseen asti. Punttia ja aerobisia harjoituksia teemme myös ehkä pikkuisen enemmän kuin pelaavassa kokoonpanossa olevat.

Vapaapäivinä kannattaa sitten päästä jääkiekosta eroon. Jos ei ole kavereiden kanssa sovittuja tekemisiä, vierailen mummolassa tai touhuan kummipoikani kanssa. Siten ne ajatukset saa taatusti pois työstä. Mummolle riittää kun sanoo, että pelit ovat menneet hyvin. Vaikka mummo yrittää kovasti seurata mukana, lajitietämys on kovin vähäinen. Siksi juttelu käännetään heti toiseen aiheeseen. Kummipoika taas on niin pieni, että lelut ja leikkiminen vievät kaiken huomion.

Kevättä kohti mennään, ilmat muuttuvat aurinkoisemmaksi ja mieli kirkkaammaksi. Tästä on hyvä jatkaa kiekkokevättä pitkälle.

Upi
#4