RAPORTTI | ||||||||||||
Kärpät - Pelicans 5 - 6 (0 - 2, 2 - 1, 3 - 3) |
||||||||||||
Pelipäivä: lauantai 23.01.2010 |
||||||||||||
Kellonaika: 17:00 |
||||||||||||
Pelipaikka: Oulun Energia Areena |
||||||||||||
Maaleja, rankkareita ja hurlumheitä |
||||||||||||
Kärppien ja Pelicansin kauden kolmas kohtaaminen oli värikäs, jännittävä ja erikoinen. 11 maalin lisäksi tapahtumiltaan rikkaassa ottelussa nähtiin monenlaista. Lopputuloksena oli kirvelevä tappio ja kolmen pisteen menetys kotijoukkueelle. Maalimäärä kertoo sen, että tasaisen kiivaassa kamppailussa puolustuspeli ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla.
Lukas Kaspar (2 + 1), Teemu Aalto (2 + 0) ja entisessä kotikaukalossaan liekehtinyt Juhamatti Aaltonen (2 + 1) osuivat kaksi kertaa, mutta illan parasta antia oli Pekka Saarenheimon onnistuminen. Ilkeänkokoiseksi kasvanut gorilla Saarenheimon selässä lensi jäähän päätöserässä erikoisella tavalla. Epäonnisen hyökkääjän kirous kuopattiin koko joukkueen tuuletuksin ja yleisön rajuin kannustuksin. ”On ollut läpiajoja, tolppia ja hyviä paikkoja, mutta voihan se tuommoinenkin maali olla”, Saarenheimo hymyili. Sentterin osuma syntyi, kun hän kaivoi kiekon kaukalon kulmasta ja nakkasi miinuskulmasta kohti Tommi Nikkilää. Ja siellä lepäsi, maalivahdin luistimen avittamana. Saarenheimo on pitkän maalittoman putken aika ahdistunut, mutta jaksanut uskoa siihen, että vielä se joskus pomppii. Lauantaina hänen työntekonsa palkittiin ja onnikin ansaittiin. ”Hienoa, että se viimein tuli. Hyvään paikkaanhan se tuli, muttei riittänyt voittoon asti, sillä puolustimme tosi huonosti. Toivottavasti maalista kuitenkin tuli uusi alku itselle.”
”Ajatukset olivat aivan liikaa hyökkäyksessä. Ottelun alussa ja lopussakin annettiin vastustajalle mahdollisuudet. Paljon virheitä, ei tuollaisella virhemäärällä voi voittaa, joten johdonmukainen oli tulos virheisiin nähden”, moitti päävalmentaja Matti Alatalo. Pelicansin vastuuvalmentaja Mika Toivolan mielestä ilta ei ollut maalivahtien. Siitä asiasta voi olla toista mieltä, vaikka 11 maalia onkin SM-liigassa harvinaista. Viiden päästetyn maalin ohessa lahtelaisten Tommi Nikkilä torjui 50 vetoa ja oli etenkin ottelun alkupuolella Pelicansin taistelumoraalin kapellimestari. Hänen työskentelynsä oli tärkeässä osassa siinä, että Pelicans nappasi kauden ensimmäisen pistepotin Kärpiltä. ”Kolmen läpiajoa eikä yhtään maalia, yksi takaisku tuli maalin takaa ja viisi maalia omiin. Eihän se niin saisi mennä, mutta elintärkeät pisteet meille, niihin on oltava tyytyväinen”, Toivola summasi. Avauserä sujui Kärpiltä nihkeästi. Laiskanpulskeasti ottelun avannut petomiehistö jäi liukkaammin liikkuneen vierailijan jalkoihin. Pelicansin avausosuma syntyi minuutissa, kun Juhamatti Aaltonen pyssytti ylivoiman viivamiehenä kiekon b-pisteen yläkaarelta Petri Koiviston räpyläkäden puolelta verkkoon. Koivistolle tilanteen teki mahdottomaksi se, että kiekko muutti suuntaan kärppäpelaajan luistimesta. Pelicansin toisen osuman avauserän 15:nellä minuutilla teki Marko Jantunen rangaistuslaukauksesta. Pelaajan rankkarissa näkyi kokemuksen tuoma harkitseva varmuus, kun hän jallitti Koiviston. Rangaistuslaukaukseen johtaneessa tilanteessa Oskari Korpikari joutui estämään läpiajoa yrittäneen pelikaanimiehen maalintekotilanteen takaapäin väärällä tavalla.
Toiseen erään kärppäilme virkistyi tuntuvasti ja Pelicans oli kiekollisessa pelissä vaikeuksissa. Tommi Nikkilä antautui ensimmäisen kerran kuudessa minuutissa kaksi sekuntia joukkueensa alivoiman päättymisen jälkeen, kun Teemu Aallon tutuntulinen viivatykki puri maskin takaa. Kaksi minuuttia myöhemmin Kärpät nousi tasoihin Lukas Kasparin osumalla. Vauhtiveikon hyökkäyskiito päätyi kirpakkaan vetoon b-pisteeltä. Kiekko pomppasi Nikkilän sylistä hänen olkapäänsä yli maaliviivan paremmalle puolelle. Pelicans siirtyi uudelleen ottelun johtoon Vili Sopasen ylivoimaosumalla harjoitellut kuvion päätteeksi ajassa 32.29. Aaltonen heitti kiekon laidasta viivalla olleelle Jan Latvalalle, joka jatkoi kiekon vapaana b-pisteellä väijyneelle Sopaselle. Ennen kuin toinen erä saatiin päätetyksi, nähtiin Marko Jantusen toinen rangaistuslaukaus. Tällä kertaa Jantunen ei yllättänyt Koivistoa. Rankkari tuomittiin alivoimaisen pelikaanimiehen läpiajoyrityksestä, jota torppaamassa oli Ilkka Mikkola. Kapteenin teko näytti harmittomalta ja yleisö protestoikin tuomiota vahvasti. Sen verran kärppäkapteeni kuitenkin mailallaan huitaisi vastustajaa kynsille, että rangaistuslaukaus oli oikeutettu.
Kolmannessa erässä maaleja mätkittiin sitten olan takaa. 2 – 3 – tilanteessa alkaneessa jaksossa nähtiin kuusi osumaa ja paljon merkkausvirheitä, höntyilyä ja huolimattomuutta. Teemu Aalto toi ylivoimaosumallaan Kärpät vastustajan rinnalle kolmessa minuutissa. Tanakka ylivoimakuvio tuotti tuloksen 15 sekunnissa, kun Aalto paukautti Kasparin ja Dmitri Yushkevichin avustamana kiekon Nikkilän ohi. Pekka Saarenheimo vei joukkueensa kahden maalin johtoon vajaan yhdeksän minuutin pelin jälkeen, kun hän laukauksensa upposi miinuskulmasta. Sentterin tuuletuksista huokui suuri riemu ja helpotus. Kärppien johtoasema kutistui ottelun puolivälissä, kun Aaltosen tahto toi kavennuksen. Ensin ex-kärppä yritti kiertää maalin ja ujuttaa kiekon kulmasta sisään. Sen jälkeen hän huitaisi b-pisteeltä mutta kun tämäkään veto ei Koiviston ohi mennyt, hän kaivoi irtokiekon vielä kerran haltuunsa ja latasi kolmannen kerran – onnistuen. Henri Heimo toi Pelicansin tasoihin tasavajaalla. Juha Uotilan yrityksen jälkeen Heino jatkoi kiekon osoitteeseensa. Ajassa 56.14 Lukas Kaspar tyylitteli varmasti 5 – 5 -tasoituksen. Hän poimi Atte Ohtamaan viivalaukauksesta päädystä pompanneen kiekon tyynesti haltuunsa ja sijoitti tarkasti maalin kulmasta sisään. Ottelun voittomaalin tekijänä historiaan jää 20-vuotias Antti Tyrväinen. Nuoren hyökkääjän vastaiskuhyökkäys oli näyttävä ja harhautukset hyvät. Ensi viikolla Kärpillä on kaksi kovaa ottelua. Torstaiksi joukkue matkustaa KalPan vieraaksi Kuopioon ja lauantaina HIFK saapuu Oulun Energia-Areenalle. (hk) |
||||||||||||








