Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – SaiPa 28.9.2017 klo 18:30

Kärpille keskushyökkääjä Tšekin Extraligasta

9.11.2016
Kärpille keskushyökkääjä Tšekin Extraligasta

Oulun Kärpät on solminut loppukauden kattavan sopimuksen tšekkiläisen keskushyökkääjä Jan Hruškan kanssa. Tšekin liigaa HC Kometa Brnon riveissä viimeiset neljä kautta pelannut Hruška saapuu vahvistamaan Kärppien keskikaistaa, joka koki kolauksen ykkösketjun keskellä pelanneen Niklas Olaussonin loukkaannuttua. Olausson on loukkaantumisen myötä sivussa arviolta kolme kuukautta.

Hruška pelasi edelliskaudella 51 runkosarjaottelua, joissa kertyivät tehot 20+15, joilla 30-vuotias sentteri ylsi HC Kometan toiseksi paras pistemies. Hruška edusti edelliskaudella myös Tšekin maajoukkuetta yhteensä viidessä EHT-ottelussa tehoin 1+0.

Mäenalanen ja Albert tekevät paluun

Olaussonin lisäksi pitkälle sairauslomalle maaottelutauon yhteydessä jäi myös hyökkääjä Jari Sailio, jonka loukkaantuminen pitää poissa peleistä arviolta kaksi kuukautta. Sairastuvalta kuuluu myös hyviä uutisia, sillä hyökkääjät Toni Kähkönen, Saku Mäenalanen sekä John Albert ovat toipuneet pelikuntoon ja lähtevät muun joukkueen mukana perjantaina käynnistyvälle kahden ottelun vieraspelikiertueelle. Kärpät kohtaa perjantaina Hämeenlinnan Pallokerhon ja lauantaina luvassa on vierasottelu Turun Palloseuraa vastaan.