Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – Tappara 21.11.2017 klo 18:30

Viikko käyntiin vierasottelulla Lahdessa

29.11.2016
Viikko käyntiin vierasottelulla Lahdessa

Jan Hruska ja Mikko Lehtonen yrittävät päästä tekopaikoille Kärppien ja Pelicansin välisessä ottelussa 15.11. (Kuva: Jussi Määttä)

Sarjataulukossa sijalla 13 olevalla kärppälaumalla on jälleen edessä kolmen ottelun viikko, joka käynnistyy tiistaina vierasottelulla Pelicansia vastaan. Joukkueet ovat kohdanneet kertaalleen kuluvalla kaudella, kun Pelicans haki pisteet 15. päivä marraskuuta Raksilasta maalein 1–2 ottelussa, joka eteni Kärppien marraskuun trendin mukaisesti: Kärppälauma voitti laukaukset 45–40 ja hallitsi ottelua, mutta toisen erän jäähyily sekä maalinteon tehottomuus kostautuivat, kun Hannes Björninen ja Nico Manelius onnistuivat ohittamaan Jussi Rynnäksen. Kärppien osumasta vastasi Mikko Lehtonen.

– Se oli tasainen vääntö, jossa molemmilla oli omat saumansa, mutta he olivat sillä kertaa maalin parempia. Luvassa on tänäänkin varmasti helkkarin tarkkaa puolustuspeliä, joskin Pelicans pelaa kotona rahtusen aggressiivisemmin kuin vieraissa. Heillä ollut sama ongelma kuin meillä, että on paljon loukkaantumisia, ja on mielenkiintoista nähdä miten se vaikuttaa pelin kulkuun tänään, muistelee kärppäluotsi Kai Suikkanen joukkueiden edellistä kohtaamista.

Lahdessa nähdään myös kaksi liigadebytanttia, kun Kärppien A-junioreista mukaan nostetut hyökkääjä Jesse Koskenkorva ja puolustaja Juho Korhonen pelaavat uransa ensimmäiset liigaottelut.

Mikkolan Ilkka putosi tänään pois, joten Korhonen on mukana puolustuksessa. Korhonen on käynyt koko syksyn meidän treeneissämme, joten tiedämme aika tarkkaan minkälainen pelaaja on kyseessä. Kossu on tullut pikkaisen varkain tuolta muutaman sellaisen kaverin ohi, joiden uskoimme seuraavaksi nousevan edustuksen ovea kolkuttelemaan, ja hän on ollut erittäin hyvä A-junnujen sarjassa. Oman ikäluokkansa parhaimmistoa Suomessa. Toivottavasti Koskenkorva uskaltaa pelata omaa ennakkoluulotonta peliänsä, vaikka äijät ovatkin vähän isompia.

Kärpät keräsi viime viikolla pelaamistaan kolmesta ottelusta yhtä monta pistettä, kun Porin Ässät kaatui torstaina vieraissa, mutta Lukko oli kotonaan parempi tiistaina ja Vaasan Sport haki viime minuutin maalillaan pisteet Raksilasta lauantaina.

Kotijoukkue Pelicans on ennen illan ottelua voittanut kolme viimeisintä peliään kaataen Ilveksen, TPS:n ja SaiPan. Lahtelaisten viimeisin tappio on marraskuun 18. päivältä, kun Rauman Lukko haki 1–4-vierasvoiton.

Joukkueiden kentälliset julkaistaan klo 13.

Pelicans–Kärpät alkaa klo 18.30