Kärpille tukku jatkosopimuksia

14.12.2016
Kärpille tukku jatkosopimuksia

Puolustaja Jani Hakanpää jatkaa Kärpissä myös kaksi seuraavaa kautta.

Oulun Kärpät on solminut neljä kappaletta jatkosopimuksia. Hyökkääjä Miska Humaloja sekä puolustaja Jani Hakanpää jatkavat myös seuraavat kaksi kautta Oulussa, kun taas liigadebyyttinsä kuluvalla kaudella tehnyt 17-vuotias Jesse Koskenkorva nähdään Kärpissä myös keväällä 2020 hyökkääjään solmittua kolmivuotisen jatkosopimuksen kasvattiseuransa kanssa. Edellä mainitun kolmikon lisäksi myös kesken viime kauden Kärppiin siirtynyt Jari Sailio jatkaa Oulussa kauden 2017–2018 ajan.

– Olen aina halunnut pelata Liigaa nimenomaan Kärpissä, ja se on ollut iso tavoite, jonka eteen olen töitä tehnyt. Molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä sopimukseen, niin mikäs sen hienompaa kuin jatkaa tutussa seurassa. Ensimmäiset pelit menivät vielä vähän totutellessa pelisysteemiin ja vauhtiin, mutta pikkuhiljaa paremmin alkaa saada pelistä kiinni, toteaa neljä liigaottelua tehoin 2+0 pelannut Koskenkorva.

– Koskenkorva on osoittanut pystyvänsä pelaamaan Liigassa omilla vahvuuksillaan alusta asti. Hän on hyvä ja lahjakas nuori pelaaja, ja on upea homma saada pidettyä hänet Oulussa pitkällä sopimuksella. Humaloja, Hakanpää ja Sailio ovat pelanneet meillä hyvällä tasolla, ja he ovat sellaisia pelaajia, joita voittava joukkue tarvitsee riveihinsä, kommentoi Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho jatkosopimuksia.

Sopimusnelikosta sivussa loukkaantumisten vuoksi ovat tällä hetkellä Humaloja, Hakanpää sekä Sailio. Loukkaantuneista Hakanpää on lähimpänä paluuta, ja puolustajakolossin odotetaan hyppäävän joukkueen matkaan mahdollisesti jo ennen joulutaukoa.