Seuraava kotiottelu:
Kärpät – HPK 9.9.2017 klo 17:00

Tuttu kolmikko jatkaa Kärppien valmennusosastolla

10.1.2017
Tuttu kolmikko jatkaa Kärppien valmennusosastolla

Toni Sihvonen, Samppa Jaakola ja Mikko Manner jatkavat Kärppien valmennusryhmässä.

Kärppien valmennusryhmään kuuluvat Mikko Manner, Toni Sihvonen sekä fysiikkavalmentaja Samppa Jaakola jatkavat Oulussa myös kaudella 2017–2018. Mannerin ja Sihvosen nykyisiin sopimuksiin sisältyi mahdollisuus ensi kauden käsittävään jatkoon, ja osapuolet päättivät käyttää sopimuksiin kirjatun optiovuoden.

– Tämä oli erittäin iso asia Kärpille, että saimme jatkuvuutta valmennustoimintaamme, ja Mikon ja Tonin jatko on sitä osaltaan tuomassa. Molemmat heistä ovat tehneet hyvää työtä valmennuksellisesti ja ennen kaikkea nuorten pelaajien kehittämisessä yhdessä Samppa Jaakolan kanssa. Heidän työnsä tällä saralla on ollut ensiarvoisen tärkeää, kommentoi Kärppien urheilutoimejohtaja Harri Aho valmentajien jatkosopimuksia.

Samassa yhteydessä Kärppien fysiikkavalmentajana kuluvalla kaudella aloittaneen Jaakolan sopimusta jatkettiin kolmella vuodella aina kevääseen 2020 saakka. Jaakola on vastannut aiemmin urallaan KHL-seura Neftehimik Nižnekamskin fysiikkavalmennuksesta.