Seuraava kotiottelu:
Kärpät – HPK 9.9.2017 klo 17:00

Kärpät hakee revanssia HPK:sta

31.1.2017

Oulun Kärpät saa tiistaina kotihallissaan vastaansa runkosarjan neljäntenä olevan Hämeenlinnan Pallokerhon. Kyseessä on joukkueiden toinen kohtaaminen tammikuussa, kun HPK ryösti 12. päivä Raksilassa pelatussa ottelussa kaksi pistettä mukaansa jatkoajan myötä maalein 2–3.

Kärpät oli ottelussa pitkään voitonsyrjässä kiinni Saku Mäenalasen ja Jesse Saarisen maaleilla, mutta HPK tuli tasoihin Janne Lahden osumalla ajassa 58:37 hakiessaan 2–2-tasoitusta ilman maalivahtia. Jatkoajalla Kärpillä oli omat paikkansa päättää ottelu voitokkaasti, mutta lopulta Philippe Cornet niittasi vierasvoiton hämeenlinnalaisille.

– Peli opetti meille johtoasemassa pelaamista, jos ei muuta. Onhan nämä HPK-pelit olleet kaikki samanlaisia. Kaksi olemme hävinneet heille, toinen jatkoajalla, toinen rankkareilla, ja kaksi voittaneet. Neljä peliä pelattu ja pisteet ovat meille 8–4 ja maaliero 10–9. Niin älyttömän tasaisia matseja olleet, että varmasti tänään tulee samanlainen, kommentoi Kärppien päävalmentaja Kai Suikkanen pelipäivän aamujäiden yhteydessä.

HPK:n viimeisen viiden ottelun saldo on vähintäänkin tyydyttävä: kolme voittoa ja kaksi tappiota. HIFK ja SaiPa jättivät perättäisissä peleissä hämeenlinnalaiset pisteittä, mutta HPK katkaisi tappioputkensa nopeasti lauantaina, kun SaiPa saapui Hämeenlinnaan vastavierailulle. 3–2-voiton avainpelaaja oli kaksi maalia iskenyt kärppälähtöinen Sakari Manninen, joka vastasi Kerhon ensimmäisestä ja toisesta osumasta.

– HPK:n kohdalla valmistautumiseen vaikuttaa tietyllä tapaa se, että joukkueessa on kärppätaustaisia pelaajia kuten Manninen, Juho Keränen ja nyt viimeisimpänä Niklas Hagman. Se vaikuttaa pelaajien henkiseen puoleen ja ajattelumaailmaan, mutta taktiseen puoleen tutut pelaajat tai neljä pelattua ottelua eivät vaikuta.

Kärpät pelasi viime viikolla kaksi ottelua saalistaen yhteensä kolme pistettä, kun Sport kaatui tiistaina Raksilassa 5–1, mutta Jukurit jätti Kärpät pisteittä perjantaina Mikkelissä. 2–1 Jukureiden hyväksi päättyneen ottelun ainoasta kärppäosumasta vastasi kokoonpanoon muutaman huilipelin jälkeen nostettu Mikko Lehtonen.

– He saivat hyydytettyä meidän hyökkäyspelimme ihan täysin. Emme olleet valmiita maksamaan sitä hintaa, mitä voittaminen vaatii. Se on kuitenkin muistettava, että nykyjääkiekossa 80% maaleista syntyy maalin edestä.

Kärppien kentällisissä nähdään illan otteluun pieniä muutoksia, kun Taneli Siikaluoma nousee sivussa olevan Lasse Kukkosen paikalle ykköspakkipariin, ja viime kaudella Ruotissakin pakin tontilla pelannut Toni Kähkönen lähtee otteluun seiskapakin paikalta. Jukurit-pelistä sivussa ollut Niklas Olausson on jälleen mukana ykkösketjun keskellä ja maalilla aloittaa Jussi Rynnäs.


Kärpät–HPK Oulun Energia Areenalla ti 31.1. klo 18.30