Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – SaiPa 28.9.2017 klo 18:30

Nopea, vahva ja luotettava - Kärpät valmistautuu Mamban aikakauteen

2.6.2017

Oulun Kärppien valmistautuminen liigakauteen 2017-2018 on ollut täydessä vauhdissa jo huhtikuun puolivälistä. Päävalmentaja Mikko Mannerin ja maalivahtivalmentaja Ari Hillin ollessa maajoukkueen mukana pelaajat ovat harjoitelleet Toni Sihvosen, Lauri Mikkolan ja Samppa Jaakolan johdolla.

- Joukkue on harjoitellut hyvin ja intohimoisesti. Me tultiin Hillin kanssa vähän niin kuin valmiiseen pöytään. Nyt yritetään saada jo vähän sellaista mielialaa, minkä tyylistä jääkiekkoa halutaan pelata. Yritetään kasvattaa yhteishenkeä ja tutustutaan toinen toisiimme, kertoo päävalmentaja Manner.

Kärppien tulevan kauden motto, nopea, vahva ja luotettava näkyy Mannerin mukaan sekä kaukalossa että joukkueen jokapäiväisessä tekemisessä:

- Viime vuonna esimerkiksi Tapparan pelaajat olivat kehonkieleltään jotenkin vahvoja, kun taas HPK ja KalPa pelasivat välillä todella nopeaa jääkiekkoa. Kumminkin kaiken ydin on siinä että mun valmennusfilosofia ja koko tämän Kärppä-perheen kesken halutaan että voidaan luottaa toinen toisiimme.

Katso haastattelu kokonaisuudessaan yllä olevasta videosta!