Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – JYP 19.12.2017 klo 18:30

​Kärkikamppailu kruunaa viikon – Koivisto debytoi

7.10.2017

Kärppien kolmen ottelun viikko päättyy huippuotteluun kun sarjakärki JYP saapuu vieraaksi Oulun Energia Areenalle. Jyväskyläläiset ovat jääneet alkukaudella ilman pisteitä vain yhdessä ottelussa ja kolme edellistä kamppailua ovat tuottaneet täydet yhdeksän pistettä. Myös Kärpät lähtee illan peliin voittoputkessa; neljän edellisen ottelun saldo on neljä voittoa.

Kärppien viikko käynnistyi back-to-back voitoilla, kun keskiviikkona kaatui Ässät ja torstaina Lukko. Kärppien apuvalmentaja Lauri Mikkolan mukaan vierasvoittojen merkitys oli valtava, varsinkin kun alkukaudella pisteet vieraskaukaloissa ovat olleet tiukassa.

- Tottakai voitot olivat tärkeitä, molemmat vastustajat olivat kärkipään joukkueita. Otettiin vähän sellainen mentaliteetti, että valmistaudutaan niin kuin valmistauduttaisiin kotipeleihin, että saataisiin draivi heti päälle. Pelillisesti molemmat ottelut olivat nousujohteisia ja saatiin pinnat kotiin, niin ollaan tyytyväisiä siihen.

Kärppien ja JYPin edellinen kohtaaminen päättyi Jyväskylässä isäntien eduksi viime hetken maalilla lukemin 4-3. Kuten edellinenkin ottelu, Mikkola uskoo tänäänkin voiton ratkeavan maalin edustalla.

- Molemmat pyrkii kääntämään peliä nopeasti ja tullaan varmasti menemään paljon päästä päähän. Maalinedusta on isossa arvossa tänään, JYP tekee maaleja maalin edustalta. Toimittavat kiekkoa maalille ja meidän pakkien pitää pystyä kamppailemaan siellä ja pelaamaan JYPin mailat pois.

JYPin hyökkäys on ollut hurjassa vireessä ja ainoastaa Kärpät on onnistunut tekemään sarjassa enemmän maaleja kuin JYP. Mikkolalla on yksinkertainen ase hurrikaanipaitojen hyökkäystä vastaan.

- Ollaan kokoajan aktiivisia eikä anneta niille turhaa tilaa pelata. Ja tietenkin se, että kiekko ois mahdollisimman paljon meillä. Silloinhan ne ei maaleja tee, kun kiekko on meillä.

Kärpät lähtee illan otteluun pienillä kokoonpanomuutoksilla. Ykkösketju pysyy ennallaan ja kakkosketjun muodostavat Rasmus Kupari, Nicklas Lasu ja debytantti Juha Koivisto. Kolmosketjussa Jari Sailion ja Saku Mäenalasen väliin asettuu Miska Humaloja. Nelosketjussa hyökkäävät Jyri Junnila, Jasse Ikonen ja Tuomas Vartiainen. Pakisto pysyy samana kuin viikon aiemmissa otteluissa ja maalissa aloittaa Veini Vehviläinen.

Kärpät – JYP käyntiin Oulun Energia Areenalla kello 17:00!

LIPUT OTTELUUN TÄSTÄ!