Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – Tappara 24.4.2018 klo 18:30

​Olkinuora nollasi Kärpät – Joulutauolle sarjakärjessä

19.12.2017

Kärpät tuli ottelun avauserään sisään isännän elkein. Erityisesti ykkösketju onnistui luomaan pidempiä pyörityksiä JYP-päähän, mutta Juho Olkinuora tuntui löytävän varusteensa jokaisen kiekon tielle. Avauserä näytti päättyvän maalittomana, mutta JYPin Micke Saari avasi ottelun maalinteon 18 sekuntia ennen erän loppua. Saaren osuman turvin JYP lähti toiseen erään 0-1 johdossa.

Toisessa erässä testattiin molempien joukkueiden erikoistilannepelaamista. Kärppien ensimmäinen ylivoima muuttui Saku Mäenalasen jäähyn myötä nopeasti neljälle neljää vastaan –peliksi, eikä toisella ylivoimakerrallakaan maalinteossa onnistuttu. JYPin erän lopun ylivoima jauhoi vaarallisen oloisesti koko kaksiminuuttisen, mutta Kärpät piti vieraat yhdessä maalissa. Kärpillä oli erinomaisia paikkoja tasoittaa peli toisessa erässä, mutta unelmapeliä pelannut Olkinuora torjui erässä hurjat 16 kertaa ja piti Oulun Energia Areenan viisituhatpäisen yleisön hiljaisena. Kolmanteen erään lähdettiin kutkuttavasta 0-1 tilanteesta.

Kolmannessa erässä Kärpät törmäsi jälleen kerran muuriin nimeltään Juho Olkinuora. 18 kertaa kolmannessa erässä torjunut JYP-vahti joutui ajoittain venymään paraatipelastuksiin pitääkseen maalinsa puhtaana, mutta tämä ei tuottanut Olkinuoralle ongelmia. Koko ottelussa miehelle kirjattiin 42 torjuntaa ja tämän myötä myös nollapeli. JYP ryösti kolme pistettä Oulusta vasta toisena joukkueena tällä kaudella.

Kärppien vastuuvalmentaja Mikko Manner summasi lehdistötilaisuudessa illan ottelun ytimekkäästi ja antoi kunniaa vierasjoukkueelle.

- JYP ansaitsi tänään voittonsa. He varjelivat hyvin omaa maalinedustaansa ja me ei päästy sinne riittävän hyvin. Sitä kautta myös on mahdoton tehdä maaleja.

Ottelun myötä Kärpät lähti ansaitulle joulutauolle sarjakärjestä. Seuraavan kerran Kärpät pelaa tapaninpäivänä Kuopiossa. Seuraava kotipeli on luvassa 28.12. kun hallitseva mestari, Tampereen Tappara, saapuu Ouluun.