Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – Tappara 24.4.2018 klo 18:30

​Kärkikamppailusta voitto Mäenalasen hattutempulla

6.1.2018

Vanha klisee, vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuvastaa lauantai-illan kärkikamppailua enemmän kuin hyvin. Tapahtumarikas ja erittäin latautunut peli tarjosi lähes täydelle Oulun Energia Areenalle viihdettä koko rahan edestä, ja kirsikkana kakun päälle kotijoukkue Kärpät piti pisteet kotonaan maalein 5-3.

Ottelu sai Kärppien kannalta katastrofialun, kun vain 20 sekunnin pelin jälkeen TPS:n Ilkka Heikkinen pääsi laukomaan vieraat 0-1 johtoon huippupaikalta. Kärppien tasoitus nähtiin avauserän puolivälissä, kun Kärpät pelasi erän toista ylivoimaansa. Ville Leskinen jakoi kiekon Saku Mäenalaselle TPS-nelikon keskelle, ja Mäenalanen tasoitti pelin kauden 12. maalillaan. Kauaa ei peli kuitenkaan tasatilanteessa pysynyt, sillä TPS kuittasi johtonsa takaisin Ilari Filppulan maalilla alle minuuttia myöhemmin. Enempää maaleja ei avauserässä nähty, ja ensimmäiselle tauolle lähdettiin 1-2 vierasjohdossa.

Kärpät tuhri ylivoimansa toisen erän alussa, mutta ajassa 23:41 Oulun Energia Areenan yli 6000-päinen yleisö sai mylviä kapteeni Lasse Kukkosen tasoitusmaalin merkiksi. Kukkosen rannelaukaus painui maalin takakulmaan, ja peli oli 2-2. Muutamaa minuuttia myöhemmin TPS pääsi jauhamaan täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimaa, kun Nicklas Lasulle ja Shaun Heshkalle tuomittiin yhtäaikaiset rangaistukset; Lasulle kakkonen maalin siirtämisestä ja Heshkalle 2+2 minuuttia korkeasta mailasta. Kärpät kuitenkin taisteli koko neljäminuuttisen alivoimansa ilman takaiskuja, ja ottelun puoliväli ylitettiin tasalukemissa 2-2.

Ajassa 33:00 TPS karkasi jälleen johtoon. Nopeasta vastahyökkäyksestä Petrus Palmu ja Patrik Virta värkkäsivät paikan Ilari Filppulalle, ja Filppula naulasi varmasti illan toisen osumansa puolityhjään rysään. Tällä kertaa nopea vastaisku nähtiin Kärppien toimesta, kun Miika Koivisto tasoitti ottelun ylivoimalla vain 41 sekuntia myöhemmin. Näin ollen kolmas erä käynnistyi jännittävästä 3-3 tasatilanteesta.

Kolmas erä oli vanhentunut reilut viisi minuuttia, kun Kärpät siirtyi 4-3 johtoon. Saku Mäenalanen tälläsi illan toisen maalinsa Nicklas Lasun ja Teemu Kivihalmeen esityöstä. Loppulukemat viimeisteli niin ikään Mäenalanen, joka täydensi osumalla liigauransa ensimmäisen hattutempun.

Kärppien seuraava kotiottelu on viikon päästä lauantaina pelattava Kärpät – HPK! Kyseinen ottelu on kauden toinen perhepeli, ja lisätietoja päivän ohjelmasta löydät TÄSTÄ!