Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – HPK 25.9.2018 klo 18:30

Runkosarjan viimeinen vierasreissu ei tuonut pisteitä

8.3.2018
Runkosarjan viimeinen vierasreissu ei tuonut pisteitä

Kuva: Jussi Määttä

HPK avasi ottelun maalinteon hieman avauserän puolivälin jälkeen. Harri Kainulaisen terävä rystynosto yllätti erinomaisesti ottelun aloittaneen Justus Annusen, ja kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon. Kainulaisella oli mahdollisuus iskeä illan toinen osumansa hetkeä myöhemmin rangaistuslaukauksesta, mutta Justus Annunen pysyi hyvin kiekon mukana, eikä jättänyt Kainulaiselle tilaa tolppien väliin. HPK kuitenkin karkasi 2-0 johtoon viitisen minuuttia ennen erän päätöstä. Rasmus Kupari istui 2+2 minuutin rangaistuksen ensimmäistä kakkosta, kun Petteri Nikkilä pääsi tuplaamaan kotijoukkueen johdon Ville Viitaluoman erinomaisesta syötöstä. Kuparin tuplajäähyn toinenkin osa kostautui, kun Filip Krivosik pääsi iskemään liigauransa avausmaalin muutama sekunti jäähyn päättymisen jälkeen. Ensimmäiselle tauolle lähdettiin siis HPK:n 3-0 johdossa.

Toinen erä oli huomattavasti ensimmäistä tasaisempaa vääntämistä. Kärpät osoitti jo hieman piristymisen merkkejä, ja erityisesti Rasmus Kupari ja Teemu Kivihalme väläyttelivät kiekollisia taitojaan useampaan otteseen. Tulos jäi kuitenkin uupumaan. Erän ainoasta maalista vastasi HPK, kun Severi Sillanpää iski 4-0 osuman hieman onnekkaastikin muutamaa sekuntia ennen erän päätöstä. Kun kolmaskaan erä ei tuonut helpotusta Kärppien kurimukseen, jäivät pisteet Hämeenlinnaan maalein 4-0.

Kärppien pelit jatkuvat tulevana lauantaina, kun Kärpät kohtaa runkosarjan päätösottelussa kotona KalPan! Tervetuloa paikalla kannustamaan Kärpät voittoon ja juhlimaan runkosarjan voittoa!