Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – Sport 23.8.2018 klo 18:30

​Kärpiltä onnistunut ryöstöretki Tampereelle

20.4.2018
​Kärpiltä onnistunut ryöstöretki Tampereelle

Sami Anttila iski tehot 0+2. (Kuva: Mikko Pylkkö)

Kärpät asteli isännän elkein vieraskaukaloon ja nappasi toisen neljästä Suomen mestaruuteen vaadittavasta otteluvoitosta. Kokoonpanomuutosten myötä Kärppien kakkosketjuun nostettu Sami Anttila oli illan tehokkain pelaaja pistellään 0+2. Ottelusarja jatkuu lauantaina Oulussa.

Kärpät sai hyvän startin avauserää, eikä avausmaalinteossa kauaa kestänyt. Saku Mäenalasen sähäkkä rannekuti painui yläriman kautta maaliin ajassa 3:52, ja Kärpät siirtyi ottelussa nopeasti 0-1 johtoon. Syöttöpisteet maaliin nappasivat Julius Junttila ja pikakomennuksella Ville Leskisen poissaolon myötä kakkosketjuun nostettu Sami Anttila.

Kärpät sai illan ainoan ylivoimansa reilun kuuden minuutin pelin jälkeen, mutta tulos oli täysin toivotun vastainen: Tappara nousi ottelussa tasoihin Juhani Jasun luvalla sanoen onnekkaalla osumalla. Jukka Peltolan kuti pomppasi Shaun Heshkan kautta maalin ylärimaan, ja maalin edustalle jäänyt irtokiekko oli helppo sutia Kärppien maaliin. Tappara sai avausmaalistaan virtaa, ja ottelun tahtipuikko siirtyi hiljalleen kotijoukkueen käsiin. Avauserän loppupuolella Tappara siirtyi 2-1 johtoon Aleksi Salosen hurjalla viivapommilla. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Tapparan 2-1 johdossa.

Toiseen erään Kärpät heräsi mukaan taisteluun, ja verkko heiluikin muutaman minuutin pelin jälkeen. Charles Bertrand pääsi ampumaan hyvältä paikalta nopean hyökkäyksen päätteeksi, eikä runkosarjan maalikuningas erehtynyt; Kärpät nousi tasoihin. Kuusi minuuttia ennen erän päätöstä verkko heilui jälleen, tällä kertaa heiluttajana oli Jasse Ikonen. Hyökkääjä löysi Radek Koblizekin laukauksesta seuranneen irtokiekon ja katkaisi 23 ottelun mittaisen maalittoman putkensa tärkeällä 2-3 osumalla. Päätöserä käynnistyi näistä lukemista.

Kolmannessa erässä Kärpät onnistui jälleen maalinteossa aivan erän alussa. Pakkipari Miika Koivisto – Shaun Heshka värkkäsi tyylikkään osuman, ja Kärpät siirtyi 2-4 johtoon. Tapparalle tarjottiin vielä oivaa mahdollisuutta kammeta itseään takaisin mukaan peliin, mutta Kärppien koko playoffien ajan hyvin toiminut alivoima taisteli esimerkillisesti kolme perättäistä alivoimaa kolmannessa erässä, eikä Tappara päässyt enää maalien makuun. Kärppien maalilla Veini Vehviläinen torjui ottelussa 20 kertaa.

Ottelusarja jatkuu lauantaina Oulussa. Kärpillä on tuolloin mahdollisuus nousta voiton päähän Suomen mestaruudesta. Halli on tulossa täyteen, mutta lippuja saattaa vapautua vielä tämän päivän aikana! Reaaliaikaisen lipputilanteen näet TÄSTÄ!