Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – SaiPa 20.10.2018 klo 19:00

Tappara venytti finaalisarjan viidenteen peliin

23.4.2018
Tappara venytti finaalisarjan viidenteen peliin

Kuva: Jussi Määttä

Erinomaisen ottelun kotiyleisönsä edessä pelannut Tappara venytti finaalisarjan viidenteen otteluun 2-0 voitolla. Finaalisarja jatkuu huomenna Oulussa.

Ottelun avauserä oli fiksua pelaamista kummaltakin joukkueelta, Kärppien jäähyilyä lukuun ottamatta. Tappara painoi peliä kulmiin ja onnistui pitkien pyöritysten kautta luomaan muutamia maalipaikkoja, mutta Veini Vehviläinen oli tutussa iskussa. Peliväline pysähtyi erässä 12 kertaa Kärppä-vahdin varusteisiin. Kärpät onnistui varsinkin erän alussa antamaan hyvän luistelun kautta painetta Tapparan viisikkoon ja sitä kautta nopeita hyökkäyksiä, mutta aivan ihmetekoihin Tappara-vahti Dominik Hrachovina ei joutunut erässä venymään. Maalien muodossa takaiskuilta vältyttiin, mutta täysin ilman vahinkoja avauserästä ei selvitty; Jani Hakanpää ei palannut peliin ensimmäiseltä erätauolta.

Toisen erän alussa Kärpät pääsi kokeilemaan ylivoimaa ensimmäistä kertaa ottelussa, mutta tuloksetta. Jääkiekkoilun klassinen sananparsi tuli toteen pian ylivoiman päättymisen jälkeen. Jos et itse tee, niin kaveri tekee. Tapparan Jere Karjalainen huudatti kotiyleisöä ajassa 26:32, ja Tappara siirtyi 1-0 johtoon. Tapparan 2-0 osuma syntyi erikoisen jäähysuman päätteeksi. Ensin Kristian Vesalaiselle tuomittiiin vähintäänkin kyseenalainen kaksiminuuttinen, ja vain muutamaa hetkeä myöhemmin kapteeni Lasse Kukkonen vippasi kiekon katsomoon jäähyn arvoisesti. Vihellykset eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan Tappara-ylivoiman jauhaessa tuomittiin vielä kakkoset mieheen; Shaun Heshkalle huitomisesta, Jan-Mikael Järviselle sukeltamisesta. Pian ylivoiman päättymisen jälkeen Juhani Jasu pääsi viemään isännät 2-0 johtoon Jukka Peltolan erinomaisesta tarjoilusta.

Kolmas erä käynnistyi Kärppien ylivoimalla, kun Sebastian Revolle tuomittiin kaksiminuuttinen polvitaklauksesta aivan toisen erän loppuhetkillä. Ottelusarjaa riivannut ylivoiman tehottomuus kuitenkin jatkui, eikä Kärpät paria mainiota laukaisupaikkaa lukuun ottamatta saanut suurempia vaaran paikkoja aikaiseksi. Kärppien takaa-ajoa vaikeuttivat myös illan teeman mukaan lukuisat rangaistukset. Tappara jauhoi ylivoimansa maltilla, mutta myös kotijoukkueen pakkopelistä uupuivat tehot. Suurta hallaa tämä ei kuitenkaan tehnyt, sillä Tappara hyvin pitkälti hallitsi kaukalon tapahtumia tasakentällisin. Loppulukemat kirjattiin Tapparalla 2-0, ja Dominik Hrachovina torjui nollapelinsä eteen 21 kertaa.

Lipunmyynti huomenna Oulussa pelattavaan viidenteen finaaliotteluun käynnistyy huomenna aamulla kello 10. Liput ovat myynnissä kaikissa Ticketmasterin jälleenmyyntipisteissä ja osoitteessa www.ticketmaster.fi.