Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – HPK 25.9.2018 klo 18:30

Kärpille kauden ensimmäinen tappio Saksasta

9.9.2018
Kärpille kauden ensimmäinen tappio Saksasta

Lasse Kukkonen onnistui maalinteossa 4-3 tappiossa.

Nürnberg Ice Tigers – Kärpät 4-3 (1-1, 0-2, 3-0)

Kärppien ja Nürnberg Ice Tigersin toinen kohtaaminen oli hyvin erilainen kuin ensimmäinen viikkoa aiemmin. Viiden ulosajon sijasta ottelussa niitä ei nähty ainuttakaan, ja 12 maalin ryöpytyksen sijasta ottelu oli tiukka vääntö, jossa pidemmän korren vei lopulta kotijoukkue Ice Tigers maalien 4-3.

Kärpät pääsi jo kolmen minuutin pelin jälkeen kokeilemaan ylivoimaansa toden teolla. Kotijoukkueen Christopher Brown ja Leonhard Pföderl ottivat yhtäaikaiset jäähyt, joten Kärpät pääsi jauhamaan täydet kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan. Maalia saatiin odottaa aivan ylivoiman loppuun saakka, kunnes Shaun Heshkan lämäri löysi tiensä verkon perälle. Syöttöpisteen maaliin nappasi Aleksi Heponiemi. Kotijoukkue kuittasi osuman kuitenkin jo ennen erän puoltaväliä Christopher Brownin tasoitusosumalla.

Toinen erä oli Kärppien näytöstä. Tästä kertovat myös tilastotkin, sillä kahden erän jälkeen Ice Tigers oli saanut maalia kohti vain kymmenkunta laukausta, kun Kärpillä niitä oli jo yli kolmekymmentä. Nuo laukaukset johtivat kahteen maaliin toisessa erässä. Ensin osui Mika Pyörälä alivoimalla aivan erän alussa, ja kuusi minuuttia ennen erän päätöstä Lasse Kukkonen iski ylivoimamaalin tutulta paikaltaan, maalin edustalta. Ice Tigersin odotetun fyysinen pelityyli kostautui ottelussa jäähyinä; kahdessa erässä kotijoukkueen edustaja oli istunut boksissa jo kuusi kertaa.

Kolmanteen erään kaukaloon luisteli sisuuntunut tiikerilauma. Brandon Segal iski alivoimalla erän alussa kotijoukkueen maalin päähän, ja ennen erän puoltaväliä peli oli jo tasan, kun Will Acton heilutti verkkoa. Kuutisen minuuttia ennen erän loppua Ice Tigers pääsi jauhamaan pitkän tovin kahden miehen ylivoimaa, kun Kärpät sai ensin joukkuerangaistuksen väärästä vaihdosta, ja hetkeä myöhemmin Jani Hakanpäätä rangaistiin koukkaamisesta. Tilanteen käytti hyödykseen tasoitusmaalinkin iskenyt Will Acton, joka pääsi puttaamaan joukkueensa 4-3 johtoon takatolpalta. Kärpät ei ottelun lopun taistelullaan päässyt enää nousemaan rinnalle, vaan papereihin kirjattiin Kärppien kauden ensimmäinen tappio. Kärpät jatkaa kuitenkin edelleen F-lohkon piikkipaikalla.

Kärppien pelit jatkuvat tulevalla viikolla, kun Liiga käynnistetään kotiottelulla KalPaa vastaan. Tuossa ottelussa nousee kattoon kauden 2017 – 2018 mestaruusviiri. Tervetuloa avaamaan liigakausi Oulun Energia Areenalle!