Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – Ilves 18.12.2018 klo 18:30

TPS kaatui voittolaukauksilla - Heponiemelle ensimmäinen liigamaali

18.9.2018
TPS kaatui voittolaukauksilla - Heponiemelle ensimmäinen liigamaali

Otto Karvinen ratkaisi pelin voittolaukauskisassa. (Kuva: Jussi Määttä)

Kärpät nappasi kauden avausvoittonsa TPS:n kustannuksella. Paremmuus ratkaistiin vasta voittolaukauskisassa, jossa Kärpiltä onnistuivat Mika Pyörälä ja Otto Karvinen.

Avauserässä Kärpät pystyi isäntiä vahvempaan kiekolliseen peliin, ja onnistuikin luomaan maalipaikkoja sekä maltillisen hyökkäyspelin että aktiivisen karvauksen kautta. TPS kuitenkin iski ensin, kun Oula Palve avasi illan maalinteon sähäkällä kääntölaukauksella. Kärpät kuittasi pelin tasoihin jo paria minuuttia myöhemmin Nicklas Lasun osumalla. Erinomaisen esityön maaliin tekivät Mikko Niemelä ja ratkaisevan syötön antanut Jasper Lindsten. TPS:n Oula Palve iski avauserän toisen osumansa 14 minuutin kohdalla, jonka turvin kotijoukkue pääsi ensimmäiselle tauolle johtoasemassa. Jasper Lindstenillä oli mahdollisuus tasoittaa peli läpiajosta vielä erän lopussa, mutta erässä yhdeksän kertaa torjunut Rasmus Tirronen nappasi erinomaisen torjunnan.

Toinen erä oli tilastojen valossa TPS:n, mutta ainoastaan Kärpät onnistui maalinteossa. Tasoitus syntyi Aleksi Heponiemen lavasta. Kokenut ketjukaveri Mika Pyörälä tarjoili Heponiemelle maukkaan laukaisupaikan, ja 19-vuotiaan hyökkääjän tulinen rannelaukaus painui ohi TPS-vahti Tirrosen ajassa 38:52.

Kolmannessa erässä kummallakin joukkueella oli mahdollisuudet ratkaista peli ylivoimalla kahteen otteeseen, mutta kummankin joukkueen alivoimat olivat terävänä. Erityisesti Kärppien puolustupeli saa puhtaat paperit kolmannesta erästä, sillä TPS pääsi laukomaan ainoastaan kuusi kertaan, ja noistakin laukauksista puolet kolisi Gatorade Centerin plekseihin. Jatkoajalle lähdettiin 2-2 tasatilanteesta.

Maalittoman jatkoajan jälkeen ratkaisu siirtyi voittolaukauskilpailuun, joka sekin venähti ylitöiksi. Ratkaisu löytyi vasta seitsemännestä laukojaparista, kun Otto Karvinen veivasi näyttävästi Kärpille toisen sarjapisteen. Kärppien kauden 2018 – 2019 ensimmäinen voitto kirjattiin siis maalein 2-3.

- Tiukka taistelu, tasainen peli ja huono jää. Mutta totta kai on hyvät fiilikset voitosta. Pelattiin hyvät ensimmäinen ja kolmas erä, ja ehkä me lopulta ansaittiin se voitto. Hieman erikoinen peli, sillä jää oli niin huono, että välillä molemmat joukkueet vaan odottelivat, että mistähän se kiekko seuraavaksi pomppaa. Turusta harvoin haetaan voittoja, joten näitä hetkiä tarvitaan, kommentoi Mikko Manner kauden ensimmäistä voittoa.

Kärppien pelit jatkuvat tämän viikon perjantaina, kun Kärpät kohtaa Mikkelin Jukurit vieraissa.