Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Kärpät – Ilves 18.12.2018 klo 18:30

​HIFK ryösti pisteet jännitysnäytelmän päätteeksi

23.11.2018

Kärpät ja HIFK iskivät yhteen back-to-backin ensimmäisessä osassa Raksilassa. Dramaattinen kiekkoilta tarjosi kuusituhatpäiselle oululaisyleisölle kaiken mitä se saattoi toivoa, voittoa lukuun ottamatta.

Ensimmäisen erän avauspuoliskon tunnustelun jälkeen joukkueet saivat koneensa kunnolla käyntiin. Ensin IFK:ta rokotti ylivoimalla Rasmus Kupari, kun Atte Ohtamaan laukaus muutti miehen luistimesta sopivasti suuntaa. Maali hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen. Ville Leskinen vei Kärpät 2-0 johtoon minuuttia myöhemmin, ja neljä minuuttia tästä Teemu Kivihalme kasvatti kaulan jo kolmeen maaliin. Vieraat saivat kuitenkin aikaiseksi sen kuuluisan pukukoppimaalin, kun Erik Thorell kavensi lukemat 3-1 seitsemän sekuntia ennen erän päätöstä.

Kakkoserässä verkko heilui urakalla kummassakin päässä. Aleksi Heponiemi iski sekä erän ensimmäisen että viimeisen osuman, mutta kotiyleisön harmiksi noiden osumien väliin mahtui kolme IFK:n vastaavaa. Anton Lundell ja kahdesti osunut Iikka Kangasniemi toimivat vieraiden maalintekijöinä. Kärpiltä hylättiin maali videotarkastuksen jälkeen ottelun ollessa 4-2 tilanteessa. Nicklas Lasun jalasta syntynyt maali tuomittiin potkumaaliksi. Kolmas erä käynnistyi Kärppien 5-4 johdossa.

Erik Thorell tasoitti ottelun illan toisella osumallaan reilun viiden minuutin pelin jälkeen, ja kolmannen erän kiekkojännäri oli valmis. Tämä jännitysnäytelmä sai erikoisen lopun, kun Tommi Santalan lavasta lähtenyt laukaus hämmensi sekä yleisöä että pelaajia. Videotarkastuksen jälkeen todettiin, että kiekko päätyi maalin yläkulmaan, läpi maaliverkosta ja takaisin peliin. IFK siirtyi 5-6 johtoon ajassa 58:04, eikä Kärpät enää pystynyt punnertamaan itseään tasoihin.

Joukkueet kohtaavat uudestaan alle vuorokauden kuluttua Helsingissä. HIFK – Kärpät käynnistyy huomenna Nordiksella kello 17:00.