​Nuorten SM-liigan mestaruus katkolla Raksilassa

4.4.2019
​Nuorten SM-liigan mestaruus katkolla Raksilassa

Kuva: Jussi Määttä

Oulun Kärppien A-nuoret pelaavat tänään torstaina Suomen mestaruudesta kotiyleisön edessä. Kärpät kaatoi eilen Bluesin Espoossa maalein 1-2.

Toisessa finaaliottelussa kaikki maalit iskettiin ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen aikana. Anton Holm vei kotijoukkueen 1-0 johtoon seitsemän minuutin pelin jälkeen, mutta Kärpät iski takaisin erän loppuminuuteilla. Ensin Jesse Koskenkorva tasoitti ottelun ajassa 15:28, ja reilua minuuttia myöhemmin Kärpät siirtyi 1-2 johtoon Julius Hermosen maalillla. Joel Blomqvist torjui 1-2 voitossa yhteensä 27 laukausta. Finaalisarjan avausosan Kärpät vei nimiinsä maalein 3-0.

Ottelusarja on katkolla tänään Oulun Energia Areenalla. 3. finaaliottelu Kärpät – Blues käynnistyy kello 18:30. Liput otteluun ainoastaan hallin päälipunmyyntipisteestä. Lipunmyynti avautuu tunti ennen ottelun alkua. Liput 10€, maksu kortilla ja käteisellä.