Heponiemi ja Vehviläinen Kärppien sankareita

12.4.2019

Kärpät voitti HIFK:n kolmannen kerran tasaisessa semifinaalisarjassa, kun Aleksi Heponiemi tulitti 2-1-voittomaalin täyteen pakatun Raksilan yleisön edessä. Komea taisteluvoitto ei olisi ollut mahdollista ilman Veini Vehviläisen urakointia tolppien välissä. Sarja on ensimmäistä kertaa katkolla maanantaina.

Avauserän alku oli molemmilta osittain ylivarovaista, kun vastustajan vastahyökkäykset pyrittiin pitämään minimissään. HIFK aloitti pirteämmin ja loi painetta Veini Vehviläisen vartioimalle maalille. Kerran vieraat kävivätkin lähellä, kun kiekko kilahti tolppaan. Kärppien paras paikka syntyi ylivoimalla, kun Ville Leskinen haki Nicklas Lasun maalin edestä, mutta hyökkääjän laukaus kilpistyi Atte Engrenin rintapanssariin. Tauolle siirryttiin lopulta kiikarilukemissa.

Maalit säästettiin toiseen erään. Vasta ajassa 33:19 kiekko suhahti maaliverkkoihin, kun Kärppien ylivoima ehti päättyä ja Aleksi Heponiemi löysi tilaa HIFK:n maalin yläkulmasta. Red Bull -kypärää kantavalle taiturille osuma oli playoff-kevään toinen. Johtomaalista Kärpät sai valtaisasti energiaa, mutta iloa ei kestänyt kauaa. Neljän minuutin jälkeen Heponiemen maalista Kärpät koki karmivaa epäonnea.

HIFK:n pelasi ylivoimaa, kun Teemu Eronen lähetti kiekon ränniä pitkin Kärppien päätyyn. Maalin taakse suunnannut Vehviläinen ei osannut odottaa, että kiekko kimpoaisi laidan kautta maalin eteen ja suoraan Juhani Tyrväiselle. HIFK-hyökkääjällä oli helppo paikka siirtää peli tasoihin.

Kolmannessa erässä ei nähty ratkaisua, vaikka molemmille tarjottiin mahdollisuuksia. Teemu Kivihalmeen ja Jussi Jokisen saamat jäähyt erän loppupuoliskolla aiheuttivat vaaratilanteita Kärppien päädyssä, mutta Vehviläinen oli noussut jaloilleen toisen erän takaiskusta ja torjui HIFK-laukaukset kerta toisensa jälkeen. Vastakkaisessa päädyssä Lasulla ja Michal Kristofilla oli omat paikkansa, mutta jännittävässä trillerissä suunnattiin jatkoerään.

Jatkoerä alkoi Kärppien kannalta hyvin, kun HIFK:n Erik Thorell komennettiin jäähyaitioon. Kärpät oli pelannut HIFK-sarjassa ilman ylivoimaosumia, mutta sillä ei ollut väliä, kun Heponiemi taiteili erikoistilanteessa voittomaalin Atte Ohtamaan ja Leskisen tarjoilusta. Riemu repesi Raksilassa, sillä ottelu oli jälleen ratkennut kotijoukkueen eduksi.

Vehviläinen oli käsittämättömässä vireessä. Hän torjui joukkueelleen elintärkeän voiton ja venyi yhteensä 30 kertaa kiekon tielle. Engren oli selvästi kiireettömämpi 16 torjunnallaan.

Voitto-osuman syöttänyt kapteeni Ohtamaa oli helpottunut haasteellisen taistelun jälkeen.

"Hyvälaatuinen peli. Molemmat joukkueet pelasivat tosi hienoa jääkiekkoa. Molemmilla oli huippupaikkoja ja veskarit pelasivat upeasti", Ohtamaa kommentoi.

Seuraavaksi joukkueet viettävät viikonlopun ilman pelaamista. Maanantaina semifinaalisarja on ensimmäistä kertaa katkolla, kun Kärpät matkaa Helsinkiin.