Viisi Kärppien pelaajaa Pikkuleijonien MM-kisaryhmässä

18.4.2019
Viisi Kärppien pelaajaa Pikkuleijonien MM-kisaryhmässä

Kuva: Jussi Määttä

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue aloittaa MM-kisat tämän viikon torstaina 18.4. Pikkuleijonat lähtee Ruotsissa järjestettävään turnaukseen hallitsevana maailmanmestarina, ja tänä keväänä Suomen kivikovaan ryhmään ylsi komea määrä Kärppien pelaajia.

Pikkuleijonien MM-kisapassit leimattiin avausottelun aattona. Tällä hetkellä 21 hengen joukkueeseen kuuluu viisi Kärppää: Kalle Loponen, Topi Niemelä, Aku Räty, Aatu Räty ja Tuukka Tieksola.

Kisoihin saa ilmoittaa yhteensä 3 maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa. Näin ollen Suomen joukkueessa on tilaa vielä yhdelle kummallekin pelipaikalle. Sunnuntaina päättyneellä Vierumäen harjoitusleirillä mukana olivat myös maalivahti Joel Blomqvist ja puolustaja Samu Koskenkorva, joten maajoukkue voi vielä täydentyä oululaisedustuksella.

Myös Pikkuleijonien penkin takaa löytyy tuttu nimi, kun Kärppien A-nuoret Suomen mestaruuteen valmentanut Ville Mäntymaa on maajoukkueen mukana apuvalmentajana.

Suomi pelaa lohkovaiheensa Uumajassa ja aloittaa kisaurakkansa Kanadaa vastaan tänään. A-lohkossa pelaavat myös Valko-Venäjä, Tšekki ja Sveitsi. B-lohko käydään Örnsköldsvikissä.

Turnaus pelataan aikavälillä 18.4. - 28.4.


Maalivahdit:
1 Taponen Roope, HIFK Helsinki
30 Piiroinen Kari, Winsdor Spitfires OHL

Puolustajat:
2 Kokkonen Mikko, Jukurit Mikkeli
3 Loponen Kalle, Kärpät Oulu
4 Räsänen Iivari, Tappara Tampere
5 Niemelä Topi, Kärpät Oulu
6 Hatakka Santeri, Jokerit Helsinki
7 Tuomisto Antti, Ässät Pori
25 Heinola Ville, Lukko Rauma

Hyökkääjät:
10 Aaltonen Leevi, KalPa Kuopio
15 Saarela Antti, Lukko Rauma
18 Petman Mikko, Lukko Rauma
19 Miettinen Veeti, Blues Espoo
20 Lundell Anton, HIFK Helsinki
21 Räty Aku, Kärpät Oulu
22 Simontaival Kasper, Tappara Tampere
24 Räty Aatu, Kärpät Oulu
32 Tieksola Tuukka, Kärpät Oulu
34 Intonen Aarne, TPS Turku
35 Pärssinen Juuso, TPS Turku
36 Puistola Patrik, Tappara Tampere