Kauden paras ottelusarja starttaa

20.4.2019

Tänään se viimein alkaa. Kauden 2018-2019 finaalisarja HPK:ta vastaan käynnistyy lauantai-iltana Oulun Energia Areenalla, ja ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua.

Oulun Kärpät lähtee puolustamaan viime vuoden mestaruuttaan Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan. Monien ennakoissa illan kotijoukkue on pienoinen suosikki, mutta vastustaja on kuitenkin se pahin mahdollinen, sillä HPK on kiusannut Kärppiä runkosarjassa useita kertoja ja voittanut viimeisestä 12 kohtaamisesta puolet. Se kertoo myös hämeenlinnalaisten vireestä paljon, kun kevään pudotuspeleissä alle ovat jääneet kovat TPS ja Tappara.

Kärppien kevät ei ole ollut kaikista helpoin. Neljännesfinaaleissa joukkue pelasi neljä tasaista ottelua Tampereen Ilvestä vastaan ja semifinaaleissakin pelaaminen oli monin paikoin vaivalloista. Kuuteen peliin venynyt HIFK-sarja antoi lopulta Kärpille paljon itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen, ja tällä hetkellä HPK:n on syytä pelätä Raksilan isäntiä.

Maanantaina kevään maalihanat avannut Oskar Osala allekirjoittaa, että pudotuspeleissä Kärppien tekeminen on ollut nousujohteista.

"HIFK oli loistava. Uskon, että se valmisti meidät tosi hyvin finaaliin. Mielestäni jokainen peli on mennyt paremmin ja paremmin, ja tavoitteena jatkaa samaa trendiä loppuun asti", Osala kertoo aamujäiden jälkeen.

Kärppien kokoonpanossa ei nähdä muutoksia viime maanantain ottelusta.

Kevään paras ottelusarja starttaa Raksilassa kello 17:00. Sitä ennen voit käydä lämmittelemässä alkavaan koitokseen Bar Timeout -teltassa, joka sijaitsee hallin edustajalla. Siellä voit kuunnella livebändiä ja seurata ottelua näytön kautta.