Toisen erän nukahdukset käänsivät pelin HPK:lle

23.4.2019
Toisen erän nukahdukset käänsivät pelin HPK:lle

Kuva: Jussi Määttä

Kärpät ei onnistunut kaatamaan HPK:ta Liigafinaalien ensimmäisessä vieraspelissään, vaan kärsi Rinkelinmäellä raskaan tappion maalein 3-1 (0-1, 2-0, 1-0). Ottelu kääntyi toisessa erässä, kun johtoasema vaihtui hetkessä tappioasemaan. Finaalipelit jatkuvat torstaina Oulussa.

Oulun Kärpät matkusti tiistaina Hämeenlinnaan haastamaan HPK:n finaalien toisessa ottelussa. Ensimmäinen kohtaaminen oli päättynyt Raksilassa Kärppien makeaan voittoon, mutta samanlaista ilotulitusta ei nähty tänään HPK:n kotihallissa.

Avauserässä Kärpät vyöryi lujaa päälle. Jo ensimmäisessä vaihdossa vieraat osoittivat vaarallisuutensa Ville Leskisen osuttua ylärimaan. Kärppien vahva alku tuotti myös jäähyn kotijoukkueelle, mutta tänään oululaisten erikoistilannepelaaminen jätti sijaa kehittymiselle. Ensimmäinen erä oli Kärppien päivän paras ja tauolle siirryttiin yhden maalin johdossa.

Kärppien maalin viimeisteli tänään Mikko Niemelä. Jani Hakanpää ja Rasmus Kupari säestivät Niemelän nopeasti hyökkäysalueelle, ja puolustajan rohkea nousu maalia kohti toi halutun tuloksen. Niemelä nosti ajassa 13:16 kiekon rystyllä ohi maalivahti Emil Larmin, ja tässä vaiheessa peliä tahditti ainoastaan vierasjoukkue.

Toisessa erässä nähtiin vahvempi kotijoukkue ja hitaampi kärppälauma. Teemu Kivihalmeen saama jäähy kostautui rajusti, kun HPK:n Janne Tavi pääsi tasoittamaan ottelun. Tavi oli hereillä maalin edessä ja nosti irtokiekon Veini Vehviläisen ohi, ja vain hetkeä myöhemmin verkko heilui uudelleen.

Vain 14 sekuntia Tavin maalista oli HPK:n kultakypärä Teemu Turusen vuoro tuulettaa. Kärppien puolustus jäi pahasti jälkeen, kun HPK hyökkäsi nopeasti ja tunkeutui hyökkäysalueelle Otto Paajasen johdolla. Paajanen jätti kiekon toisessa aallossa tulleelle Turuselle, jonka tarkka veto löysi tiensä yläkulmaan. Näin Kärppien johtoasema oli muuttunut HPK:n johtoon 2-1.

Päätöserässä HPK iski taas. Kuparin istuessa jäähyllä Tavi teki illan toisen maalinsa. Tällä kertaa Tavin oli vain odotettava oikeassa paikassa, kun Markus Nenosen syöttö osui suoraan lapaan ja siitä kiekon oli helppo suunnata Vehviläisen taakse.

Kärpät ei saanut kirivaihdetta päälle missään vaiheessa. HPK onnistui luomaan paikkoja lisäosumiin kolmannessa erässä, mutta lopputulokseksi jäi siitä huolimatta 3-1.

Vehviläinen pysäytti ottelussa 17 laukausta ja Larmi 23.

Puolustaja Jani Hakanpää antaa kotijoukkueelle ansaitut kehut. Hän kertoi ottelun jälkeen, että HPK oli tänään selkeästi parempi, mutta muistuttaa samalla, että pelejä riittää vielä ja Kärpät nousee jaloilleen.

"HPK oli hyvä tänään, ehkä vähän terävämpi ja ansaitsi voittonsa. Ei auta muuta kuin mennä takaisin Ouluun ja keksiä uusia sotasuunnitelmia, joilla isketään takaisin torstaina", Hakanpää kommentoi.

HPK tasoitti finaalisarjan 1-1:en. Nyt molemmat joukkueet ovat päässeet pelaamaan kertaalleen kotonaan, joten torstaina sarja palaa takaisin Ouluun. Lauantaina on taas HPK:n vuoro isännöidä.

Illan tulos tarkoittaa myös sitä, että Oulun Energia Areenan kalenteriin merkitään yksi kotiottelu lisää. Torstain peliin liput ovat olleet myynnissä, mutta tänään varmistuneeseen maanantain kotipeliin liput tulevat myyntiin huomenna kello 10:00.

Ole valppaana ja hanki liput ajoissa Ticketmasterista.