Finaalisarjan kolmas voitto panoksena Raksilassa

29.4.2019

Oulun Kärpät ja Hämeenlinnan Pallokerho kilpailevat finaalien kolmannesta voitosta tänä iltana Raksilassa. Ottelulta voidaan odottaa mitä vain, sillä HPK haki Oulusta torstaina vierasvoiton, mutta lauantaina Kärpät pelasi kevään parhaan pelinsä. Atte Ohtamaa kertoo kannattajien merkityksestä.

Kärpät haki lauantaina finaalisarjan kotiedun takaisin, kun Hämeenlinnan Ritari-areenalta irtosi elintärkeä vierasvoitto maalein 2-4. Äänekkään hämeenlinnalaisyleisön edessä pelannut joukkue ei sortunut paineen alla, vaan pelasi yhden kauden ehjimmistä peleistään. Ottelussa nähtiin tärkeitä henkilökohtaisia onnistumisia, kun Jasper Lindsten avasi kevään maalisaldonsa tekemällä kaksi osumaa ja myös Oskar Osala pääsi esittelemään vaarallista laukaustaan. Nyt apinat on tiputettu selän päältä ja sekös tietää huonoa illan vierasjoukkueelle.

HPK:n vaarallisuus tiedetään. Hämeenlinnalaiset ovat finaaleissa aloittaneet pelit aina vahvasti ja juoksuttanut Kärppien pelaajia ahkerasti ensimmäisillä minuuteilla. Tästä saatiin hyvä esimerkki viime torstaina, kun HPK hiljensi Raksilan ajassa 1:14. Vaikka Kärpät on ollut hyvä nousemaan takaa-ajoasemasta voittoon, nyt finaalin viidennessä pelissä toivottavaa olisi, ettei oululaiset päästäisi taas ensimmäistä kiekkoa maaliin.

Yksi iso syy Kärppien kauden menestykseen on joukkueen kannattajat. Lauantaina ennen pelin alkua joukkue sai lisää latausta, kun Kärppien etäfani Jenna lahjoitti Mikko Mannerille komean kiitoskirjan. Kirjassa Jenna kiitteli koko joukkuetta ja kertoi Kärppien merkitsevän hänelle todella paljon. Kapteeni Atte Ohtamaa oli silminnähden otettu kuultuaan, että näin isoa kannustusta tulee eri puolilta Suomea.

"Meillä on uskomattomia faneja täällä ja ympäri Suomen maata, ja se näkyy hienosti kaikessa. Siellä on ollut Jenna ja kumppanit tuolla noin koko kauden ajan pelipaikkakunnasta riippumatta vastassa ja kannustamassa. Se on uskomaton fiilis, että pystyn olemaan tuollaisessa jutussa mukana ja olemaan siinä roolissa tuomassa iloa", Ohtamaa kuvailee aamujäiden jälkeen.

Tänään jos koskaan kannattaa saapua hallille kannustamaan Kärppiä. Illan pelin voittajalla on paikka ratkaista finaalisarja Hämeenlinnassa, joten tänään saatetaan pelata kauden viimeinen ottelu Raksilassa. Jos et saanut viikonloppuna varattua itsellesi tai kaverillesi lippuja, ei hätää. Otteluun vapautui lisää paikkoja tänä aamuna, joten käy varaamassa omasi Ticketmasterista ja tule kannustamaan Kärpät voittoon!

Kärpät luottaa samaan ryhmitykseen kuin lauantain voittopelissä. Tarkista kokoonpanot täältä.

Ottelu alkaa kello 18:30.