Jussi Rynnäs sopimukseen Krefeld Pinguinen kanssa

13.5.2019
Jussi Rynnäs sopimukseen Krefeld Pinguinen kanssa

Kuva: Jussi Määttä

Kärppiä kolmen viime kauden ajan edustanut Jussi Rynnäs siirtyy saksalaisen Krefeld Pinguinen riveihin. Rynnäs on pelannut urallaan Kärpissä yhteensä 137 runkosarjaottelua neljän kauden aikana.

Rynnäs saapui Kärppiin ensimmäistä kertaa kaudeksi 2013 – 2014, joka päättyi lopulta mestaruusjuhliin. Kaksi seuraavaa kautta vierähti ulkomailla, ja kaudeksi 2016 – 2017 Rynnäs palasi Ouluun. Kärppien kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, mutta Rynnäs oli Liigan parhaimmistoa kaikissa maalivahtitilastoissa. Seuraavan kahden kauden ajan Rynnäs muodosti yhdessä Veini Vehviläisen kanssa yhden Liigan parhaista maalivahtikaksikoista.

Kärpät haluaa kiittää Jussia menestyksekkäistä vuosista Oulun Kärpissä ja toivottaa menestystä jatkoon!