MM-kultamitalisti Juho Lammikko vuoden mittaiseen sopimukseen Kärppien kanssa

12.7.2019
MM-kultamitalisti Juho Lammikko vuoden mittaiseen sopimukseen Kärppien kanssa

Kuva: Leijonat.fi

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Juho Lammikon kanssa. 23-vuotias Lammikko pelasi kevään 2019 MM-kultajoukkueessa.

188-senttinen hyökkääjä on Porin Ässien kasvatti ja hänen liigadebyyttinsä nähtiin kaudella 2013-2014. Tuon kauden jälkeen hän pelasi kaksi kautta lainalla OHL-joukkue Kingston Frontenacsissa. Kaudella 2014-2015 Lammikko kirjautti nimiinsä tehot 18+26=44 pelaamissaan 64 ottelussa. Kausi 2015-2016 oli pisteiden osalta vielä kovempi, sillä 59 pelatussa ottelussa syntyivät tehot 22+33=55.

Kolme edellistä kautta Lammikko on edustanut NHL-seura Florida Panthersin organisaatiota. Kaudet 2016-2017 sekä 2017-2018 hän pelasi Floridan farmijoukkueessa Springfield Thunderbirdsissä. Viime kaudella mies debytoi NHL:ssä, jossa kertyi 40 ottelua tehoin 0+6. AHL:ssä hän pelasi kuluneella kaudella yhteensä 36 ottelua, joista saldona 6+12=18.

Lammikko harjoittelee parhaillaan omatoimisesti vanhoilla kotikulmillaan Porin maisemissa. Hyökkääjä on innoissaan sopimuksesta ja kertoo odottavansa mielenkiinnolla kauden alkua.

- Koen, että minun pitää kehittyä pelaajana, ja Kärpät on tällä hetkellä paras vaihtoehto minulle. Olen kuullut paljon hyvää organisaatiosta. Siellä on hyvä valmennus ja pelaajana siellä on hyvät mahdollisuudet kehittyä.

Pääsy MM-kisajoukkueeseen ja turnauksen kultainen päätös olivat iso askel Lammikon uralla. Kärppäjoukkueessa on tulevalla kaudella mukana paljon kokeneita pelaajia, joilta Lammikko uskoo oppivansa paljon. Lisäksi joukkueesta löytyy tuttu pelikaveri, joka hänkin on Kärppien uusi tulokas.

- Puolustaja Ludwig Byströmin kanssa pelasin pari vuotta samassa joukkueessa AHL:ää. Hänet tunnen tosi hyvin. Hienoa, että hän on myös mukana joukkueessa.

Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Ahon mukaan Lammikko on taitava kahden suunnan keskushyökkääjä, joka pelaa erinomaisesti myös alivoimaa.

- Tiedossa oli, että hyökkääjää haetaan, ja nyt kun Juho tuli nimenä esiin ja päätti palata Eurooppaan, niin tietenkin olimme kiinnostuneita. Kyseessä on tuore MM-kultamitalisti, joka on jo uransa alkuvaiheessa osoittanut, että pystyy pelaamaan myös NHL:ssä.

Myös Aho uskoo, että Kärpät tarjoaa Lammikolle erinomaisen tilaisuuden kehittyä pelaajana.

- Tämä on osoitus siitä, että meillä pelaajat menevät eteenpäin. Tänä vuonna viisi pelaaja lähti meiltä NHL:ään, ja se on varmasti esimerkki siitä, että Kärpät kiinnostaa ja on sellainen kasvualusta, josta voi ponnistaa myös takaisin NHL:ään.